17.1.2012

Patarei - Tallinnan synkkää historiaa

Patarei vankila
 (Patarei vangla)
Vain parisen kilometriä Viru Keskukselta kohti Põhja-Tallinn (Pohjois-Tallinna) kaupunginosaa sijaitsee pahamaineinen ja synkkä vankila nimeltään Patarei. Vankilalla on erittäin värikäs historia, sillä 170-vuotisen olemassa olonsa aikana se on ollut merilinnoitus, armeijan kasarmi, vankila ja tätä nykyä se toimii kulttuuripuistona.

Patarein merilinnoituksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1828, Venäjän keisari Nikolai I määräyksestä ja linnoitus saatiin valmiiksi vuonna 1840. Kun valmistumisesta oli kulunut 27 vuotta,  Patarein linnoitus muuttui armeijan kasarmiksi ja sellaisena se toimi vuoteen 1920 saakka. Vuonna 1920 linnoitus muutettiin vankilaksi. Vankilana Patarei toimi yhtäjaksoisesti 82 vuotta ja viimeinen vanki lähti vankilasta vasta vuonna 2002, eli kymmenisen vuotta sitten kun Tarttoon valmistui uusi vankila.

Nyt jos vankilassa vierailee, ei voi kuvitellakaan että alle 10 vuotta sitten tuossa rakennuksessa pidettiin oikeasti vankeja. Suomen vankilat näyttävät Patarein kammottavaan vankilaan verrattuna hotelleilta joissa on täysihoito.

Vuonna 2006 avattuun Patarein vankilamuseoon kannattaa siis ehdottomasti tutustua kun Tallinnassa käy. Kaikki tilat ovat entisellään, vain vangit puuttuvat. Vankila on rakenteeltaan tyypillinen neuvostoaikainen, vähemmän ylläpidetty vankilarakennus jollaisia vielä on käytössäkin Venäjällä.

Patarei Spa odottaa kylpijöitä
Paikka on niin karmea että useimpia varmasti heikottaa nähdessään esimerkiksi vankilan hirttohuoneen, jonka katossa on koukku ja lattiassa reikä koukun kohdalla. Tila on erittäin makaaberi, hilseilevine seinineen ja niille liimattuine naisten kuvineen.

Toivottavasti kuvat ovat 11.9.1991 jälkeisiä, eikä kenenkään ole niitä tarvinnut katsella tuomiollaan, sillä tuon päivämäärän jälkeen Virossa ei ole teloitettu enää ketään. Kuolemantuomio poistui Virosta rangaistuksena vasta vuonna 1998.

Vankila on ollut myynnissä vuodesta 2008 alkaen, kun Riigi Kinnisvara AS pisti Patarein kiinteistön myyntiin. Lähtöhinta oli tuolloin 100 miljoonaa kruunua. Kumma kyllä ostotarjouksia ei jätetty yhtään. Vuonna 2009 kiinteistö laitettiin uudelleen ja silloin sen sai lunastaa itselleen 40 miljoonan kruunun lähtöhinnalla. Kauppoja ei nähtävästi ole saatu tehtyä? Vankila sijaistee osoitteessa Kalaranna 2 ja Kalaranna 2a. Rakennuksista löytyy pinta-alaa 37 842 ja 3208 m2. Tällä hetkellä vankila on vuokralla yritykselle nimeltään Oü Bellhouse, jonka liikeideana on pitää vankilassa kulttuuripuistoa. Oü Bellhouse on Merimuseon ja Miehitystenajan museon yhteisesti omistama yritys. 

Vuonna 2011 paikalta on otettu erinomaisia kuvia jotka löytyvät täältä.

Vankila aukeaa vierailijoille toukokuun 18 pvä ja se on avoinna aina syyskuun 25 päivään saakka.
Vankila on avoinna päivisin em. aikana klo. 12:00 – 19:00, vankilaan ei pääse sisään enää klo 18:15. jälkeen. Sisäänpääsy maksu on vankilan sivujen mukaan 2€.

Tämä paikka tulee muuttumaan nyt lähiaikoina varmasti ja paljon, joten kipikapi paikalle ennen kuin se puretaan tai siistitään pilalle. Nykyisessä muodossaan se ei enää kauaa tule olemaan nähtävillä.







View Patarei in a larger map




Tallinnan hotellimatkat - Ikaalisten Matkatoimisto


2 kommenttia:

Tuolla tekstissä mainittu valokuvalinkki ei enää toimi. Sivut löytyvät nykyään osoitteesta http://www.semisuper.com/tallinna11-2-2.htm

Hei, kiitos ilmoituksesta. Kuvat linkissä ovat tosi laadukkaita ja niitä on kiva katsella aina uudelleen ja uudelleen!

Lähetä kommentti